Outi

Islanninhevoset Edall ja Örn sekä Outi.
Koiran omistaminen on ihan oma juttunsa hevosiin verrattuna ja olin aina sitä mieltä, että olen enemmän hevosihminen kuin koiraihminen. Nyt mieliteeni on hieman muuttunut. Olen enemmän Halla-ihminen ja olisi vaikeaa kuvitella elämää ilman Hallaa.

Työskentelen pääasiallisesti hevosten kanssa ja erityisesti islanninhevosten. Koulutan ja myyntivälitän hevosia sekä opetan ratsastusta ja myyn varusteita sekä hevoselle että ratsastajalle. Yritykseni sivut löytyvät osoitteista Sigursael Oy ja Harmo ratsastus- ja vapaa-ajan vaatteet.

Vuosien aikana minulla on ollut paljon erilaisia hevosia, ja joistakin on tullut tärkeämpiä kuin toisista. Mikäli tarvitsen itselleni esimerkiksi kilpailukäyttöön uuden hevosen, etsin aina yksilön jossa on sitä jotain, joka tuntuu omalta. Sen ei välttämättä tarvitse olla maailman kapasiteetikkain yksilö tai hienoin hevonen. Sen täytyy tuntua omalta. Siksi olikin outoa hankkia koiraa, jota en ollut tavannut. Kuitenkin mukana oli kerrankin tuuria ja parempaa en olisi voinut saada. Halla tuntui alusta asti omalta koiralta.

Toivotankin kaikki kiinnostuneet pennunhankkijat tervetulleiksi tutustumaan Hallaan ja saamaan sitä kautta jo ajatusta pennuista. Minut tavoittaa parhaiten sähköpostitse outi.aihkisalo@gmail.com, puhelimitse numerosta 040-0914890

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti